Siitä on nyt jo yli vuosikymmen, kun kaksi lentokonetta törmäsi WTC-torneihin Manhattanilla. Ensimmäinen reaktio oli epäusko, joka kuitenkin vaihtui nopeasti pelkoon ja kauhuun. Kaksi massiivista tornia romahti ja samaan aikaan Pentagonin seinään iskeytyi jälleen yksi kaapattu lentokone. Kuinka monta konetta oli vielä ilmassa ja kuinka moni niistä oli matkalla kohti seuraavaa kriittistä kohdetta? Kuten 9/11 tapahtumasta julkaistut dokumentit osoittavat, suurvallan korkean teknologian ilmavalvontajärjestelmä oli pitkään täysin hukassa. Ilmatilassa oli tuhansia lentokoneita ja toinen mokoma oli tulossa idästä ja lännestä kohti Pohjois-Amerikkaa. Kuinka hallita infrastruktuuria, joka yhdessä hetkessä muuttuu kriittiseksi?
Matkustin New Yorkiin pari viikkoa iskujen jälkeen. Kaupunki oli edelleen shokissa ja hämmästyttävän hiljainen. Hotellit ja ravintolat olivat puolityhjiä ja ihmiset pälyilivät epäluuloisena taivaalle, josta terrori oli tullut pari viikoa aikaisemmin. Lentokoneen ääni ei ollut enää osa miljoonakaupungin arkea, vaan se muistutti vaarasta, joka saattoi iskeä odottamatta mihin tahansa kohteeseen. Terroriteko oli tehnyt tehtävänsä. Itsensä uhranneet "martyyrit" olivat onnistuneet levittämään kauhua ja pelkoa.
New Yorkin ja Washingtonin sekä niitä seuranneiden Lontoon ja Madridin iskujen seurauksena tutkijat kiinnostuivat ns. kriittisistä infrastruktuureista. Moderni yhteiskunta on täysin riippuvainen suurista teknologisista järjestelmistä, jotka huolehtivat energian, veden, ruuan ja tavaroiden tuotannosta ja jakelusta. Nämä järjestelmät ovat ihmisen tekemiä ja ihmisen hallitsemia. Normaalioloissa järjestelmien läsnäoloa tuskin edes huomataan, mutta sähkö- tai vesikatkos ja vaikeudet ruuanjakelussa ajavat yhteiskunnan nopeasti kaaokseen. Uusin tieto parin vuoden takaisesta Tammimyrkystä kertoo, kuinka lähellä totaalinen katastrofi oli. Nokian vesikriisi aiheutti ainakin välillisesti muutaman ennenaikaisen kuoleman ja rutkasti surua ja murhetta alueen asukkaille, päättäjille ja yrittäjille.
Infrastruktuureja voidaan suojata ja niitä myös suojataan monella tavalla. Mutta suojaaminen vähentää järjestelmien tehokkuutta ja haittaa niiden perustoimintoja. Tutkijat ovatkin kehittäneet monenkirjavia riskinhallinta- ja arviointimenetelmiä, joilla riskiä ja uhkaa voidaan ennustaa ja siten myös vähentää. Nämä mallit ovat hyödyllisiä, mutta ne eivät poista infrastruktuurien haavoittuvuutta ja järjestelmiin kohdistuvia riskejä. Todellisessa elämässä teknologia, ihminen ja yhteiskunta ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa ja tähän vuorovaikutukseen sisältyy riskejä ja uhkia.
Infrastruktuurien kriittisyys palautuu lopulta teknologian perusperiaatteisiin. Teknologia ei ole pelkästään rautaa ja kompontteja, vaan yhdistelmä materiaa, tietoa, käyttöä ja osaamista. Nämä elementit sekoittuvat keskenään suunnitteluprosessissa, joka on teknologisen kehitystyön ehkä tärkein vaihe. Suunnittelu ei ole arvovapaata, koska suunnittelijat ovat osa ympäröivää yhteiskuntaa ja sen arvomaailmaa. Näin teknologia ja myös suuret teknologiset järjestelmät pitävät sisällään modernin yhteiskunnan arvot ja odotukset. Samalla ne sisältävät myös mahdollisuuden hyvään tai pahaan. Näistä teknologian sisäisistä voimakentistä ei päästä eroon, vaikka rajat katoavat ja globalisaatio piirtää maailmankartan uuteen uskoon.
Yksi 9/11 tragedian symboleista on pohjoistornista pääalaspäin putoava mies. Kuvaa on paljon kritisoitu epäeettisenä, mutta toisaalta sitä on pidetty sykähdyttävänä osoituksena siitä, millaisiin ratkaisuihin ihmiset päätyvät äärimmäisessä hädässä. Kova ja kylmä betonifasaadi saattelee onnetonta uhria kohti WTC-tornien etuterassia, josta tuli hänen kuolinpaikkansa. Kuva kertoo tilanteen yllättävyydestä. Kun teknologinen maailma järkkyy, ihmiselle jää vain vähän, jos lainkaan, aikaa varautua tilanteeseen. Järjestelmät ovat massiivisia ja niihin sisältyy äärimmäisen suuria energialatauksia. Kun New Yorkin tornit romahtivat, seismiset asemat mittasivat energiapurkauksen toisella puolella maailmaa. Tällaisessa katastrofissa yksittäisen ihmisen mahdollisuudet ovat minimaaliset.
Tässä tarkempi kertomus kuvasta ja 9/11 tragediasta
http://www.esquire.com/features/ESQ0903-SEP_FALLINGMAN
keskiviikko 11. syyskuuta 2013
torstai 5. syyskuuta 2013
Mitä tapahtui Innovaatio-Suomelle
NOKIA:n matkapuhelinliiketoiminnan myynti Microsoftille on herättänyt suurta huomiota ja suuria tunteita Suomessa. Nyt menetettiin ICT-klusterin tukijalka ja samalla Suomen selvästi tunnetuin korkean teknologian yritys. NOKIA:lle jäivät verkot, kartat ja patentit, mutta ne eivät edusta suomalaista innovatiivisuutta samalla tavalla kuin vuosittain vaihtuvat matkapuhelinperheet. Mitä tapahtui Innovaatio-Suomelle?
Kysymykseen haluaisi löytää yhden ja kaiken selittävän vastauksen. Tämän päivän (5.9.) HS haastatteli Jorma Ollilan Dream-teamin jäseniä, jotka yksi toisensa jälkeen kieltäytyivät kertomasta yksinkertaista syytä tapahtuneeseen. Nokia menetti markkinaosuutensa juuri älypuhelimissa, joissa yhdistyvät muotoilu, käyttö ja monialainen tietoyhteiskunnan hyödyntäminen. Tähän tarvitaan joustavaa ja tahokasta käyttöjärjestelmää, joka jättää käyttäjälle aikaa keskittyä olennaiseen. Nokian Symbia ei tähän taipunut ja Meegon mahdollisuudet menivät strategiseen päätökseen, jolla käyttöjärjestelmäksi tuli Microsoft.
Suomalaisen innovatiivisuuden historia on varsin lyhyt. Vielä suuren laman aikaan eli 1990-luvun taitteessa suomalaiset eivät pitäneet itseään erityisen innovatiivisena. Metsäteollisuus oli bulkkiteollisuutta, samoin maa- ja metsätalous. Metalliteollisuudessa oli yksittäisiä innovatiivisia soluja, mutta Made in Finland korkean teknologian ykkösnyrkkinä oli mahdoton ajatus. Suomalaisilla oli tasapäinen koulutusjärjestelmä, jonka uskottiin ennemmin tukahduttavan kuin edistävän innovatiivisuutta.
Sitten tulivat Pekka Himanen ja Manuel Castels. Vuonna 2002 julkaistu "Information Society and the Welfare State" kertoi Nokian nousun uudella kielellä. Himanen ja Castels väittivät, että juuri hyvinvointivaltio tuotti innovatiivisuutta, josta Nokia ja ICT-klusteri olivat parhaat esimerkit. Suomen päättäjät ja epäilemättä suuri yleisö halusi uskoa tähän selitykseen, joka oli vähintäänkin epäkonventionaalinen. Yleensä uskottiin, että innovaatio tarvitsi kilpailua, stressiä, kovaa työtä, hikeä ja ehkä myös luovuutta. Tällainen paikka oli Silicon Valley Californiassa. Sinne Suomi lähetti Tekesin ja Sitran tutkijat selvittämään, miten paikallinen innovaatiomylly jauhoi globaaleja menestyskertomuksia. Suomeen ei Piilaaksoa sopinut, vaikka jotain sellaista ajateltiin Salon ja Turun välille sekä Oulun ja Keilaniemen business-laaksoihin. Suomi luotti klustereihin, joiden uskottiin tuottavat suuria innovaatioita omalla merkillisellä tavallaan.
Mitä Nokialle tapahtui? Tutkimus varmaan valottaa monimutkaisen ilmiön taustoja. Tässä yhteydessä voin vain tyytyä arvailemaan. Minä uskon, että Nokia kaatui teknologiseen momentumiin, jonka ytimessä oli yhtiön insinöörivetoinen kulttuuri. Tätä teemaa on käsitelty aikaisemminkin, mutta uskon sen olevan tärkeä tekijä yhtiön perikadossa. Insinöörikulttuurilla tarkoitan seuraavaa:
Suomalaiset insinöörit on koulutettu Oulua lukuunottamatta eristyneissä yksiköissä, joilla on vain vähän tai ei lainkaan yhteyttä muiden tieteenalojen edustajiin. Otaniemestä on tullut teknologiakeskus, josta kuitenkin puuttuvat käyttäjiä lähellä olevat humanistit ja yhteiskuntatieteilijät. Toki tutkimusta on tehty teknologian ja yhteiskunnan vuorovaikutuspinnasta, mutta tähän tutkimustraditioon insinöörit eivät ole osallistuneet. Toisaalta insinöörien koulutus on edelleen, ja jos mahdollista, vieläkin enemmän painottunut tekniikkaan ja luonnontieteisiin. Kosketuspinta tavalliseen käyttäjään, hänen maailmaansa ja arvoihinsa on jäänyt vähälle.
Nokiassa oli toki insinöörejä monesta maasta ja globaalina yrityksenä Nokia katseli puhelinmarkkinoita lintuperspektiivistä. Globaalit yritykset ovat kuitenkin vahvojen johtajien ja vahvojen visioiden vetämiä yrityksiä, joissa soraäänet hukkuvat yleisesti hyväksytyn toimintanormiston alle. Ehkä Nokiassa tapahtui tällainen siirto 1990-luvun lopulla, jolloin yhtiö kuroi etumatkaa kilpailijoihin juuri korkeatasoisilla puhelimilla ja virtaviivaisella logistiikalla. Korkean teknologian laite oli kuluttajille statussymbooli, johon oltiin valmiit sijoittamaan vähät varat.
Muutos tuli nopeasti ja se oli järisyttävä. Apple ja sen ohessa Samsung ja muut globaalit valmistajat tekivät innovaatioita, joista Nokia insinöörit tuskin edes uskalsivat uneksia. Innovaatiot olivat käytännöllisiä eli puhelimet olivat helppoja käyttää ja niihin oli helppo lisätä monenkirjavia applikaatioita. Syntyi ekosysteemi, jonka ytimessä olivat suurten yritysten kulttuurisesti orientoituneet strategiajohtajat.
Nokialle jäivät verkot, kartat ja pantit. Varsinkin verkkojen kehittäminen on insinöörityötä, jossa Nokia on vahva tekijä globaalissa maailmassa. Siksi Nokialle voidaan ennustaa hyvää tulevaisuutta. Lisäksi yhtiö on taas taka-ajoasemissa, mikä sopii paremmin suomalaisille kuin ehdoton markkinajohtajan rooli.
Tässä hyvää luettavaa: http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Suomi+rakensi+hyvinvointiaan+pett%C3%A4v%C3%A4lle+perustalle/a1378276979346?ref=hs-top4-1
Kysymykseen haluaisi löytää yhden ja kaiken selittävän vastauksen. Tämän päivän (5.9.) HS haastatteli Jorma Ollilan Dream-teamin jäseniä, jotka yksi toisensa jälkeen kieltäytyivät kertomasta yksinkertaista syytä tapahtuneeseen. Nokia menetti markkinaosuutensa juuri älypuhelimissa, joissa yhdistyvät muotoilu, käyttö ja monialainen tietoyhteiskunnan hyödyntäminen. Tähän tarvitaan joustavaa ja tahokasta käyttöjärjestelmää, joka jättää käyttäjälle aikaa keskittyä olennaiseen. Nokian Symbia ei tähän taipunut ja Meegon mahdollisuudet menivät strategiseen päätökseen, jolla käyttöjärjestelmäksi tuli Microsoft.
Suomalaisen innovatiivisuuden historia on varsin lyhyt. Vielä suuren laman aikaan eli 1990-luvun taitteessa suomalaiset eivät pitäneet itseään erityisen innovatiivisena. Metsäteollisuus oli bulkkiteollisuutta, samoin maa- ja metsätalous. Metalliteollisuudessa oli yksittäisiä innovatiivisia soluja, mutta Made in Finland korkean teknologian ykkösnyrkkinä oli mahdoton ajatus. Suomalaisilla oli tasapäinen koulutusjärjestelmä, jonka uskottiin ennemmin tukahduttavan kuin edistävän innovatiivisuutta.
Sitten tulivat Pekka Himanen ja Manuel Castels. Vuonna 2002 julkaistu "Information Society and the Welfare State" kertoi Nokian nousun uudella kielellä. Himanen ja Castels väittivät, että juuri hyvinvointivaltio tuotti innovatiivisuutta, josta Nokia ja ICT-klusteri olivat parhaat esimerkit. Suomen päättäjät ja epäilemättä suuri yleisö halusi uskoa tähän selitykseen, joka oli vähintäänkin epäkonventionaalinen. Yleensä uskottiin, että innovaatio tarvitsi kilpailua, stressiä, kovaa työtä, hikeä ja ehkä myös luovuutta. Tällainen paikka oli Silicon Valley Californiassa. Sinne Suomi lähetti Tekesin ja Sitran tutkijat selvittämään, miten paikallinen innovaatiomylly jauhoi globaaleja menestyskertomuksia. Suomeen ei Piilaaksoa sopinut, vaikka jotain sellaista ajateltiin Salon ja Turun välille sekä Oulun ja Keilaniemen business-laaksoihin. Suomi luotti klustereihin, joiden uskottiin tuottavat suuria innovaatioita omalla merkillisellä tavallaan.
Mitä Nokialle tapahtui? Tutkimus varmaan valottaa monimutkaisen ilmiön taustoja. Tässä yhteydessä voin vain tyytyä arvailemaan. Minä uskon, että Nokia kaatui teknologiseen momentumiin, jonka ytimessä oli yhtiön insinöörivetoinen kulttuuri. Tätä teemaa on käsitelty aikaisemminkin, mutta uskon sen olevan tärkeä tekijä yhtiön perikadossa. Insinöörikulttuurilla tarkoitan seuraavaa:
Suomalaiset insinöörit on koulutettu Oulua lukuunottamatta eristyneissä yksiköissä, joilla on vain vähän tai ei lainkaan yhteyttä muiden tieteenalojen edustajiin. Otaniemestä on tullut teknologiakeskus, josta kuitenkin puuttuvat käyttäjiä lähellä olevat humanistit ja yhteiskuntatieteilijät. Toki tutkimusta on tehty teknologian ja yhteiskunnan vuorovaikutuspinnasta, mutta tähän tutkimustraditioon insinöörit eivät ole osallistuneet. Toisaalta insinöörien koulutus on edelleen, ja jos mahdollista, vieläkin enemmän painottunut tekniikkaan ja luonnontieteisiin. Kosketuspinta tavalliseen käyttäjään, hänen maailmaansa ja arvoihinsa on jäänyt vähälle.
Nokiassa oli toki insinöörejä monesta maasta ja globaalina yrityksenä Nokia katseli puhelinmarkkinoita lintuperspektiivistä. Globaalit yritykset ovat kuitenkin vahvojen johtajien ja vahvojen visioiden vetämiä yrityksiä, joissa soraäänet hukkuvat yleisesti hyväksytyn toimintanormiston alle. Ehkä Nokiassa tapahtui tällainen siirto 1990-luvun lopulla, jolloin yhtiö kuroi etumatkaa kilpailijoihin juuri korkeatasoisilla puhelimilla ja virtaviivaisella logistiikalla. Korkean teknologian laite oli kuluttajille statussymbooli, johon oltiin valmiit sijoittamaan vähät varat.
Muutos tuli nopeasti ja se oli järisyttävä. Apple ja sen ohessa Samsung ja muut globaalit valmistajat tekivät innovaatioita, joista Nokia insinöörit tuskin edes uskalsivat uneksia. Innovaatiot olivat käytännöllisiä eli puhelimet olivat helppoja käyttää ja niihin oli helppo lisätä monenkirjavia applikaatioita. Syntyi ekosysteemi, jonka ytimessä olivat suurten yritysten kulttuurisesti orientoituneet strategiajohtajat.
Nokialle jäivät verkot, kartat ja pantit. Varsinkin verkkojen kehittäminen on insinöörityötä, jossa Nokia on vahva tekijä globaalissa maailmassa. Siksi Nokialle voidaan ennustaa hyvää tulevaisuutta. Lisäksi yhtiö on taas taka-ajoasemissa, mikä sopii paremmin suomalaisille kuin ehdoton markkinajohtajan rooli.
Tässä hyvää luettavaa: http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Suomi+rakensi+hyvinvointiaan+pett%C3%A4v%C3%A4lle+perustalle/a1378276979346?ref=hs-top4-1
keskiviikko 28. elokuuta 2013
Teknologinen maailma on monimutkainen kokonaisuus koneita, laitteita, prosesseja, ihmisiä, instituutioita ja ympäristöä. Tällaisen kokonaisuuden hallinta on tänä päivänä lähes mahdotonta. Siitä ovat osoituksena ympäristökatastrofit, onnettomuudet sekä yleinen pahoinvointi, jonka alkusyy voidaan johtaa teknologiaan.
Toisaalta monimutkainen teknologinen maailma on "Tämä Ihmisen Maailma", kuten Pekka Kuusi aikanaan kirjoitti. Teknologia ei ole irrallinen osa ihmistä ja ihmisen yhteisöä, vaan todellinen materiaalinen heijastuma niistä tarpeista ja unelmista, joita ihminen itselleen ja toisilleen esittää. Teknologia korjaa niitä fyysisiä ja psyykkisiä vajavaisuuksia, joita biologia ja evoluutio ovat ihmiselle kasanneet. Talot suojaavat meitä ympäristötä, vaatteet antavat lämpöä, puhelimet ja tietokoneet mahdollistavat aisitit ylittävän kommunikaation ja aseilla voimme puolustaa itseämme ja tuhota vihollisia.
Teknologiaa luodaan joka päivä ja moderni yhteiskunta elää inventioista ja innovaatioista. Ne ovat osoitus luovuudesta ja kekseliäisyydestä eli kyvystä ratkaista eteentulevia ongelmia. Teknologia on puhtaimmillaan "väline tai tieto, jolla ihmistä voidaan auttaa". Todellisuudessa tätä puhdasta teknologista ideaa on vain harvoin, jos koskaan saatavilla. Teknologinen muutos sisältää sosiaalisen, poliittisen, kulttuurisen ja inhimillisen kontekstin. Tämä vuorovaikutuspinta muokkaa teknologiaa, mutta samalla teknologia muokkaa tätä vuorovaikutuspintaa. Televisio muutti ihmisten ajankäyttöä ja sosiaalisia suhteita, mutta samalla uudet sosiaaliset suhteet muuttivat televisiota, 1960-luvulla tuskin kukaan uskoi interaktiivisen televisioon ja 2000-luvulla tuskin kukaan voi kuvitella televisiota, jonka ohjelmiin katsoja ei voisi niin halutessaan vaikuttaa.
Tämä on ensimmäinen blogi, joka käsittelee teknologista maailmaa. Alustus on lyhyt, mutta ehkä se asettaa blogille riittävän haastavat rajat. Tarkoitus on siten käsitellä itse ja yhdessä erilaisia teknologisen maailman ilmiöitä. Käytän tätä opetuksen apuvälineenä, eli kommentteja toivon erityisesti opiskelijoiltani. Toki muutkin saavat osallistua ja kommentit ovat erittäin toivottuja.
Blogi toimii siten, että postaan linkin, joka johtaa lukijan mielestäni tärkeään artikkeliin, blogiin tai keskusteluun. Kommentoin itse linkin tekstiä ja sen mukana toivon keskustelua, joka olisi "luovaa, älykästä, hauskaa ja inspiroivaa". Teemat vaihtelevat, mutta yritän pitää ne teknologisen maailman sisällä. Ensimmäisenä vuoroon pääsee Tom Gillisin blogi "The End of the Engineer?". Se on julkaistu Forbes-lehdessä vuonna 2011.
Tom Gillis; The End of the Engineer
Gillisin blogi keskustelee tärkeästä asiasta. Erityisen tärkeää sen lukeminen on suomalaisille yritysjohtajille ja insinööreille vuonna 2013, kun Suomi on suurten teknologisten ja taloudellisten haasteiden edessä. Gillis kuvaa poleemisesti, muta mielestäni oikein paradigman muutosta, johon yritykset, niiden johto ja asiantuntijat joutuvat sopeutumaan. Sopeutuminen vaatii kuitenkin arvojen, asenteiden ja insinöörien professionaalisen identiteetin uudistamista. Miten tämä toteutuu nykyisessä akateemisessa koulutuksessa, vai toteutuuko lainkaan. Tätä olisi hyvä pohtia enemmän.
Toisaalta monimutkainen teknologinen maailma on "Tämä Ihmisen Maailma", kuten Pekka Kuusi aikanaan kirjoitti. Teknologia ei ole irrallinen osa ihmistä ja ihmisen yhteisöä, vaan todellinen materiaalinen heijastuma niistä tarpeista ja unelmista, joita ihminen itselleen ja toisilleen esittää. Teknologia korjaa niitä fyysisiä ja psyykkisiä vajavaisuuksia, joita biologia ja evoluutio ovat ihmiselle kasanneet. Talot suojaavat meitä ympäristötä, vaatteet antavat lämpöä, puhelimet ja tietokoneet mahdollistavat aisitit ylittävän kommunikaation ja aseilla voimme puolustaa itseämme ja tuhota vihollisia.
Teknologiaa luodaan joka päivä ja moderni yhteiskunta elää inventioista ja innovaatioista. Ne ovat osoitus luovuudesta ja kekseliäisyydestä eli kyvystä ratkaista eteentulevia ongelmia. Teknologia on puhtaimmillaan "väline tai tieto, jolla ihmistä voidaan auttaa". Todellisuudessa tätä puhdasta teknologista ideaa on vain harvoin, jos koskaan saatavilla. Teknologinen muutos sisältää sosiaalisen, poliittisen, kulttuurisen ja inhimillisen kontekstin. Tämä vuorovaikutuspinta muokkaa teknologiaa, mutta samalla teknologia muokkaa tätä vuorovaikutuspintaa. Televisio muutti ihmisten ajankäyttöä ja sosiaalisia suhteita, mutta samalla uudet sosiaaliset suhteet muuttivat televisiota, 1960-luvulla tuskin kukaan uskoi interaktiivisen televisioon ja 2000-luvulla tuskin kukaan voi kuvitella televisiota, jonka ohjelmiin katsoja ei voisi niin halutessaan vaikuttaa.
Tämä on ensimmäinen blogi, joka käsittelee teknologista maailmaa. Alustus on lyhyt, mutta ehkä se asettaa blogille riittävän haastavat rajat. Tarkoitus on siten käsitellä itse ja yhdessä erilaisia teknologisen maailman ilmiöitä. Käytän tätä opetuksen apuvälineenä, eli kommentteja toivon erityisesti opiskelijoiltani. Toki muutkin saavat osallistua ja kommentit ovat erittäin toivottuja.
Blogi toimii siten, että postaan linkin, joka johtaa lukijan mielestäni tärkeään artikkeliin, blogiin tai keskusteluun. Kommentoin itse linkin tekstiä ja sen mukana toivon keskustelua, joka olisi "luovaa, älykästä, hauskaa ja inspiroivaa". Teemat vaihtelevat, mutta yritän pitää ne teknologisen maailman sisällä. Ensimmäisenä vuoroon pääsee Tom Gillisin blogi "The End of the Engineer?". Se on julkaistu Forbes-lehdessä vuonna 2011.
Tom Gillis; The End of the Engineer
Gillisin blogi keskustelee tärkeästä asiasta. Erityisen tärkeää sen lukeminen on suomalaisille yritysjohtajille ja insinööreille vuonna 2013, kun Suomi on suurten teknologisten ja taloudellisten haasteiden edessä. Gillis kuvaa poleemisesti, muta mielestäni oikein paradigman muutosta, johon yritykset, niiden johto ja asiantuntijat joutuvat sopeutumaan. Sopeutuminen vaatii kuitenkin arvojen, asenteiden ja insinöörien professionaalisen identiteetin uudistamista. Miten tämä toteutuu nykyisessä akateemisessa koulutuksessa, vai toteutuuko lainkaan. Tätä olisi hyvä pohtia enemmän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
