keskiviikko 11. syyskuuta 2013

9/11 muisto

Siitä on nyt jo yli vuosikymmen, kun kaksi lentokonetta törmäsi WTC-torneihin Manhattanilla. Ensimmäinen reaktio oli epäusko, joka kuitenkin vaihtui nopeasti pelkoon ja kauhuun. Kaksi massiivista tornia romahti ja samaan aikaan Pentagonin seinään iskeytyi jälleen yksi kaapattu lentokone. Kuinka monta konetta oli vielä ilmassa ja kuinka moni niistä oli matkalla kohti seuraavaa kriittistä kohdetta? Kuten 9/11 tapahtumasta julkaistut dokumentit osoittavat, suurvallan korkean teknologian ilmavalvontajärjestelmä oli pitkään täysin hukassa. Ilmatilassa oli tuhansia lentokoneita ja toinen mokoma oli tulossa idästä ja lännestä kohti Pohjois-Amerikkaa. Kuinka hallita infrastruktuuria, joka yhdessä hetkessä muuttuu kriittiseksi?

Matkustin New Yorkiin pari viikkoa iskujen jälkeen. Kaupunki oli edelleen shokissa ja hämmästyttävän hiljainen. Hotellit ja ravintolat olivat puolityhjiä ja ihmiset pälyilivät epäluuloisena taivaalle, josta terrori oli tullut pari viikoa aikaisemmin. Lentokoneen ääni ei ollut enää osa miljoonakaupungin arkea, vaan se muistutti vaarasta, joka saattoi iskeä odottamatta mihin tahansa kohteeseen. Terroriteko oli tehnyt tehtävänsä. Itsensä uhranneet "martyyrit" olivat onnistuneet levittämään kauhua ja pelkoa.

New Yorkin ja Washingtonin sekä niitä seuranneiden Lontoon ja Madridin iskujen seurauksena tutkijat kiinnostuivat ns. kriittisistä infrastruktuureista. Moderni yhteiskunta on täysin riippuvainen suurista teknologisista järjestelmistä, jotka huolehtivat energian, veden, ruuan ja tavaroiden tuotannosta ja jakelusta. Nämä järjestelmät ovat ihmisen tekemiä ja ihmisen hallitsemia. Normaalioloissa järjestelmien läsnäoloa tuskin edes huomataan, mutta sähkö- tai vesikatkos ja vaikeudet ruuanjakelussa ajavat yhteiskunnan nopeasti kaaokseen. Uusin tieto parin vuoden takaisesta Tammimyrkystä kertoo, kuinka lähellä totaalinen katastrofi oli. Nokian vesikriisi aiheutti ainakin välillisesti muutaman ennenaikaisen kuoleman ja rutkasti surua ja murhetta alueen asukkaille, päättäjille ja yrittäjille.

Infrastruktuureja voidaan suojata ja niitä myös suojataan monella tavalla. Mutta suojaaminen vähentää järjestelmien tehokkuutta ja haittaa niiden perustoimintoja. Tutkijat ovatkin kehittäneet monenkirjavia riskinhallinta- ja arviointimenetelmiä, joilla riskiä ja uhkaa voidaan ennustaa ja siten myös vähentää. Nämä mallit ovat hyödyllisiä, mutta ne eivät poista infrastruktuurien haavoittuvuutta ja järjestelmiin kohdistuvia riskejä. Todellisessa elämässä teknologia, ihminen ja yhteiskunta ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa ja tähän vuorovaikutukseen sisältyy riskejä ja uhkia.

Infrastruktuurien kriittisyys palautuu lopulta teknologian perusperiaatteisiin. Teknologia ei ole pelkästään rautaa ja kompontteja, vaan yhdistelmä materiaa, tietoa, käyttöä ja osaamista. Nämä elementit sekoittuvat keskenään suunnitteluprosessissa, joka on teknologisen kehitystyön ehkä tärkein vaihe. Suunnittelu ei ole arvovapaata, koska suunnittelijat ovat osa ympäröivää yhteiskuntaa ja sen arvomaailmaa. Näin teknologia ja myös suuret teknologiset järjestelmät pitävät sisällään modernin yhteiskunnan arvot ja odotukset. Samalla ne sisältävät myös mahdollisuuden hyvään tai pahaan. Näistä teknologian sisäisistä voimakentistä ei päästä eroon, vaikka rajat katoavat ja globalisaatio piirtää maailmankartan uuteen uskoon.

Yksi 9/11 tragedian symboleista on pohjoistornista pääalaspäin putoava mies. Kuvaa on paljon kritisoitu epäeettisenä, mutta toisaalta sitä on pidetty sykähdyttävänä osoituksena siitä, millaisiin ratkaisuihin ihmiset päätyvät äärimmäisessä hädässä. Kova ja kylmä betonifasaadi saattelee onnetonta uhria kohti WTC-tornien etuterassia, josta tuli hänen kuolinpaikkansa. Kuva kertoo tilanteen yllättävyydestä. Kun teknologinen maailma järkkyy, ihmiselle jää vain vähän, jos lainkaan, aikaa varautua tilanteeseen. Järjestelmät ovat massiivisia ja niihin sisältyy äärimmäisen suuria energialatauksia. Kun New Yorkin tornit romahtivat, seismiset asemat mittasivat energiapurkauksen toisella puolella maailmaa. Tällaisessa katastrofissa yksittäisen ihmisen mahdollisuudet ovat minimaaliset.

Tässä tarkempi kertomus kuvasta ja 9/11 tragediasta
http://www.esquire.com/features/ESQ0903-SEP_FALLINGMAN

6 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Mielestäni suunnittelutyössä on vaikea ottaa huomioon kaikkia infraan kohdistuvia riskejä. Usein rakennettavat infrastruktuurit ovat eliniältään usean vuosikymmenen ikäisiä, joten varsinkin nykypäivän nopeasti muuttuvassa maailmassa muutosten huomioonottaminen on käytännössä mahdotonta. Usein käykin, niin että eletään riskin varassa, ja suunnitelmia korjataan aina vasta sitten, kun jotakin tapahtuu.

Unknown kirjoitti...

Kriittiset infrastruktuurit koskettavat koko yhteiskuntaa ja juuri siitäki syystä niitä halutaan suojata mahdollisimman hyvin. On täysin selvää että sähkö, vesi ja asuminen koskettavat meitä kaikkia. Jos yksikin järjestelmä lakkaa toimimasta, se voi johtaa totaaliseen kaaokseen.

Niinkuin edellisessä kommentissa todettiin, järjestelmien täydellinen suojaaminen on lähinnä mahdotonta. Samaa mieltä itsekin. Infran elinikä on useita vuosikymmenia, joten meidän on turvauduttava riskienhallintasuunnitelmiin ja infran jatkuvaan huoltoon.

Kuitenkin 100% toimintavarmuutta emme koskaan kykene saavuttamaan. Varsinkin jos joku "rättipää" sattuu lentokoneen pöllimään ja posauttaa sen päin kerrostaloja.

Elämä on riskien ottamista ja niiden kanssa elämistä.

Oskari kirjoitti...

Suurin riski infrastruktuurille ja meidän elintasollemme ei ole terrorismi, vaan infrastruktuurin huono kunto.

Hyväkuntoisen infrastruktuurin sabotointoinnilla on hankala saada aikaan erittäin laajaa vahinkoa.
Esimerkiksi muuntaja-aseman tuhoaminen hyväkuntoisessa ja silmukkaisessa verkossa aiheuttaa vain paikallisia häiriöitä, sillä verkon siirtää liikenteensä pettäneestä solmukohdasta toisiin solmukohtiin.

Kun taas huonossa ja ylikuormitetussa verkossa melkeimpä minkä tahahansa solmun tuhoaminen/pettäminen voi johtaa kaskadihäiriöön, eli koko verkon kaatumiseen.

Yhdysvalloissa terrorismista on maalattu suurta uhkaa Yhdysvaltaiselle elämäntyylille, mutta todellisuudessa se on vanha, ylikuormitettu ja huonosti hoidettu infrastruktuuri, johon NSA- ja Irakin sota touhu ei auta yhtään.

Tässä vähän linkkejä aiheesta:
http://www.youtube.com/watch?v=zBSPcIGGcIc
http://www.infrastructurereportcard.org/
http://www.huffingtonpost.com/2012/10/19/nuclear-plant-flood-threat-leak_n_1983005.html

Ja Suomesta:
http://www.infrakuntoon.fi/
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013090117437555_uu.shtml

Ja oma asiaan liittyvä projekti:
www.infragame.net

Tässä olisi kyllä aineksia ja asiaa sanottavana jopa ihan väitöskirjaksikin asti, mutta jääköön nyt (toistaiseksi) tähän.

Unknown kirjoitti...

Oskarilla oli mielenkiintoinen näkökulma ja hyviä ajatuksia. Olen samaa mieltä, infrastruktuuri on tärkeä osa nykyistä yhteiskuntaa ja sen ylläpitäminen on tärkeää, joskin ehkä nykyisellään hieman laiminlyötyä.

Antti mainitsikin tuossa "Usein käykin, niin että eletään riskin varassa, ja suunnitelmia korjataan vasta, kun jotain tapahtuu". Tämä on usein valitettavan totta, vaikka kohtalaisilla investoinneilla voidaan saada suuria turvallisuusaukkoja korjattua. Hyvänä esimerkkinä on rautateillämme käytetty JKV(junien kulunvalvonta http://fi.wikipedia.org/wiki/Kulunvalvonta_%28rautatietekniikka%29), joka valvoo rautateillä liikkuvaa kalustoa, ja pysäyttää sen tarvittaessa automaattisesti. JKV on tänä päivänä käytössä lähes jokaisessa Suomen rautatieverkolla kulkevassa junassa. Valitettavasti JKV otettiin käyttöön vasta muutaman ihmishengen vaatineen onnettomuuden jälkeen. Toki JKV on mittava investointi, joka onkin syy sen lykkäämiseen. Hyvä esimerkki JKV:n kaltaisen laitteen puutteesta on Espanjassa hiljakkoin sattunut rautatieonnettomuus.

Ennakoimalla riskejä ja investoimalla ajankohtaisiin turvallisuusprosesseihin on mahdollista pienentää kriittisen infrastruktuurin häiriötilanteita.

Unknown kirjoitti...

Minun mielestäni infrastruktuurit hautautuvat suunnittelutyön aikana mielestä pois lähes kokonaan. Kaikki suunnitellaan riippuvaisiksi infrastrukuurista, mutta ei koskaan täysin tiedosteta, että infrastruktuuri voi muuttua tai hajota. Infrastruktuuria pidetään ikään kuin itsestään selvyytenä.

Mitä tulee taas infrastruktuurin suojaamiseen 9/11 oli hyvä esimerkki siitä kuinka talojen oli suunniteltu kestämään lentokoneen törmäykset. Silti molemmat talot romahtivat. Kuten edellä on kirjoitettu, täysin suojattua infrastruktuuria ei voida suunnitella, koska sen on aina suunnitellut ihminen, jonka seurauksena syntyy valtava määrä uusia riskejä.

Unknown kirjoitti...

On totta, että teknologiasta on tullut välttämätöntä länsimaille, eikä suuntaukselle näy muutosta. Päinvastoin, teknologia levittäytyy myös köyhemmille alueille ja koskettaa jatkuvasti yhä useampaa ihmistä.

9/11 osoitti, kuinka voi tapahtua, kun teknologia "ottaa vallan". Loppujen lopuksi saamamme hyödyt ovat moninkertaiset riskeihin verrattuna. Kuten edellä on jo todettu, 100 % teknologiasta ei saada millään, mutta silti se on ehdottomasti paikkansa ansainnut.